Hyvää Uutta Vuotta 2018 

Tämä on ensimmäinen blogi , jota elämässäni kirjoitan.

Pari sanaa itsestäni. Olen syntynyt Tapiolan kylään vuonna 1955 , noin 400 metrin päähän Otsolahdestaja asunut ja käynyt kouluni  kulmilla. Veneilyssä DNA :ni on ollut enemmän purjehduksen, kuin moottoriveneilyn puolella. Pisin purjehdukseni on vienyt minut Islantiin ja tyttäreni otti ensimmäiset askeleensa Hangon ja Visbyyn välillä. Tuliko kehuttua jo riittävästi :)

Vuosi sitten 2017 aloitimme kerhomme saneerauksen ja saimme uuden kahvilayrittäjän Nina Backberg-Kinnusen. Lisäksi kerhomme liitettiin kaupungin viemäriverkostoon, joka oli monelle kerhon jäsennelle yllätys. Ei siksi , että että se tapahtui, vaan koska harva tiesi, että loka-auto kävi vähän väliä tyhjentemässä säiliötä. 

Vuosi 2017 oli kerholle taloudellisesti raskas, mutta kerho oli varautunut näihin investointeihin eikä lainaa tarvinnut ottaa. Iso kiitos tästä lankeaa Jorma Björkille joka usean vuoden ajan hoiti kerhon laskustusta ja muutenkin taloutta.

Vuosi 2018

Vuoden 2018 teemoina tulee olemaan ympäristö, iloisuus ja avoimuus

Tulen kirjoittelemaan ajankohtaisista asioista, jotka koskevat venekerhoa ja jäsenistöä.

SATAMA

Meillä on satama, joka on sijainniltaan varmasti eräs Suomen hienoimmista. Olemme itse satsanneet viime vuonna kerhorakennukseen, viemäröintiin. Lisäksi kaupunki laittoi veneiden laskuluiskan kuntoon. Tänän vuonna on ohjelmassa pukkiaitauksen rakennuksen maalaustalkoot sekä pukkiaitauksen siistiminen ja aidan valttaus. Tähän tarvitaan jäsenistöä mukaan talkoisiin. Tuskin haluamme maksaa ulkopuolisille maalauksesta. 

Satamaan tulee kaupungin toimesta pukkiaitauksen ja kerhon väliin pieni matonpesupaikka. Matonpesupaikan vedet johdetaan kerhon viemäröinnin kautta kaupungin viemäriverkkoon. Tästä hyvästä kaupunki maksaa viemäri-investoinnista 80 %, joka tarkoittaa n. 34000 € .Tämä tuloutuu kerholle vuoden 2018 kuluessa.

Viime kesänä satamassa aloitti kanoottikeskus , ja he palaavat myös ensi kesäksi .Kanoottikeskus on tehnyt 5 vuoden vuokrasopimuksen kaupungin kanssa.

Suurin haaste lähivuosina tulevat olemaan laiturit. Kaupungilla on 5,2 laiturikilometriä huollettavana, mutta käytettävänä ainoastaan n. 310 tuhatta euroa. Kaupunki onkin lähtenyt tarjoamaan venekerhoille mahdollisuutta investoida omiin laitureihin. Kivenlahden venekerho ja Soukan venekerho ovat jo lähteneet investoimaan. Kaupunki ei siis tule investoimaan enää laitureihin. Uhkakuvana näen , että jokin ulkopuolinen taho tulee ja investoi laitureihin, jolloin mennään Keilaniemen malliin, jossa hinnat nousevat pilviin. Meidänkin on tehtävä selvät suunnitelmat miten ja milloin me onnistumme tekemään investointipäätöksiä. 

Kevääseen on enää hetki , mutta kerhon kahvilahan on auki jo viikonloppuisin , siellä kiva käydä fiilistelemässä ja tapaamassa kavereita.

Kevättä odotellen

Maka Paalanen

 

 Blogi 2/2018

       KEVÄÄN MERKIT                                                                                                13.2.2018

Kevät tulee vauhdilla, vaikka ei ihan heti uskoisikaan , kun katselee Otsolahtea. Venemessutkin käytiin porukalla katsomassa. Kajonin bussi oikein nahkasisustuksella päästiin oven eteen ja pois pääsykin vaivatonta, kun sama bussi odotteli meitä oven edessä. Vaimoväki löysi paljon ostettavaa eli takkia, puseroa, pipoa jne. Miehille oli hiukan vähemmän tarjolla.  Hauska retki ja kiva henki pursusi kaikista.

Kevään merkki on myös, että venekerhon laskut tippuvat postiluukusta. Meidän kerho taitaa olla lepsuimmaista päästä karhuamisen suhteen . Tätä kirjoittaessa on maksuja , jotka erääntyivät maksuun 25.1. 2018 , yli 11000 € maksamatta. Seuraavat laskuthan lähtevät sitten lyhyellä maksuajalla ja siirtyvät sitten Svea  perintään. Olen pohtinut pitkään ja pääni puhki, miksi näin on vuodesta toiseen. Toimimme vapaaehtoisvoimin ja karhuaminen on ikävää työtä . Meitä on yli 260 jäsentä ja toiset pitävät etuoikeutenaan , että voivat työllistää seuran toimihenkilöitä aivan turhan takia. Voihan olla, että he eivät ymmärrä vaivaa , jonka aiheuttavat.  Olemme eräässä hienoimmista satamista, jota yritetään kehittää kaikkien jäsenten hyväksi. Venepaikka jonokin on tällä hetkellä yli 20 paikkaa.  Seuralla on maksuvelvoitteita kaupungille ja muille tahoille. Onneksi emme sentään joudu ottamaan lainaa, näiden erääntyneiden laskujen takia. Toivoisin , että jokainen olisi sen verran seuraan päin, että maksaisi laskut ajallaan, nehän kuitenkin tulevat samaan aikaan joka vuosi .

Ollessani koirieni kanssa kävelyllä eilen illalla , pohdin, että olisiko meidän mentävä samaan, kuin kaupunki eli, mikäli venepaikka ja jäsenmaksu ei ole maksettu eräpäivään mennessä, se siirtyy seuraavalle ja jäsen siirtyy venepaikka jonon hännille. Venepaikkojahan löytyy Espoosta. Kivenlahdesta mm. siellä paikan perustamismaksu on 950 € ja Suomenojaltakin löytyy paikkoja, mutta Otsolahti on Otsolahti !

Seuraava murheen kryyni on talvisäilytys, jossa juostaan ympäri satamaa tarkastamassa kuka on maksanut ja sitten karhutaan ja karhutaan. Lasten kasvatuksessa pitää käyttää kuvainnollisesti keppiä ja porkkanaa.

On tullut mieleen, pitäisikö meidänkin lähteä samalle linjalle. Nyt n. 20 % jäsenistöstä työllistää keväisin ja syksyisin toimihenkilöitä vähintäin 1,5 kokonaista työviikkkoa, eikä se ole ollenkaan kivaa työtä, varinaisen työpäivän jälkeen. Edellinen taloudesta vastaava eli Jorma Björk kyllästyi, tähän ainaiseen vatulointiin. Tuskin seura haluaisi tuhlata vähiä rahoja, että ulkoistamme kaiken tämän ja kaikki tämä n 20 % jäsenistön välinpitämättömyyden takia.

Kiitos , että sain vuodattaa hiukan. Ei synkistytä , kuulun optimisteihin , jotka uskovat ihmiseen ja ihmisen mahdollisuusteen muuttua.

Kevät tule ja linnut alkavat laulaa ,maksut ovat tilillä ja vaha ja lakka alkavat tuoksua satamassa, voiko sen parempaa olla !!

 

  1. T. Maka Paalanen