Ekblad laskemassa veneitä satamassa seuraavasti :

tiistai 15.4. noin klo 17 alkaen.  

maanantai  21.4. klo 12 alkaen. 

sunnuntai 27.4. klo 10 alkaen. Huom! muuttunut aika.

sunnuntai 4.5. klo 12 alkaen.

tiistai 13.5. klo 18 alkaen.

sunnuntai 18.5. klo 12 alkaen.

lauantai 24.5. klo 12 alkaen.

sunnuntai 1.6. klo 9 alkaen.

Myöhempiä laskuaikoja lisätään tänne myöhemmin.

Varsinkin ensimmäisen noston kellonaika on noin-aika.

Ilmoittaudu etukäteen laskuihin, ellei laskettavia tule niin lasku saatetaan peruuttaa.

 

MUISTA RUNKOKATSASTUS ennen veneen laskua jos se on ajankohtainen.

 

Älkää viekö talvisäilytystavaroitanne vielä aitaukseen, koska siellä on vielä veneitä.

Lisäksi koitetaan nyt aitauksen täyttöä siten että puuveneilijöiden kamat laitetaan portista sisään katsoen

vasemmalle puolelle ja muiden keskelle ja oikealle.

Tämä siksi että puuveneilijät nostavat veneensä yleensä ensimmäisinä eikä heidän näin toimien

tarvitse kaivaa tavaroitaan muiden kamojen takaa.  Kun viette kesäkuussa kamanne aitaukseen,

muistakaa merkitä omat tavaranne kunnolla, niin mahdollisesti saatte omat tavaranne syksyllä itsellenne.

Merkitsemättömät esineet poltetaan Grimsholmin saunan kiukaassa tai hävitetään muulla tavoin!